Asunto myyty

Asunto myyty ja osakeiden myynnit.

Vihdoinkin sain ilouutisia. Ex-tyttöystäväni ilmoitti, että oli käynyt pankissa neuvotteluissa ja saanut pankilta lainalupauksen talon lunastamista varten. Sovimme yhdessä, että teemme kaupat siten, että minulle jää 5000€ maksettavaa kaupasta. Tällä exäni saa kuitattua varainsiirtoveron ja muut kustannukset joita kaupasta tulee.

Seuraavana ongelmana oli saada 5000€ kasaan kaupantekopäivää varten. Onnistuin lainaanaamaan isoveljeltäni pienen osan ja tiesin, että voin nostaa opintolainaa jolla voin kuitata loput. Valiitettavasti kaupanteko oli ennen opintolainan nostopäivää, joten oli keksittävä muita ratkaisuja.  Osuuspankki kertoi, että heidän ei kannata tarjota lainaa minulle vaan hakemus on järkevämpää tehdä op-kotipankkiin, koska sieltä kautta oli halvempi saada lainaa. Teimme varmuuden vuoksi hakemuksen, mutta päätin yrittää saada rahat muuta kautta hankittua. Päätös tuli, minulle ei olisi myönnetty 5000€ kulutusluottoa asunnonlunastusta varten, vaan ainoastaan 4000€. Todellinen vuosikorko lainalla olisi ollut melkein 11%! Pitkän ja tuskallisen harkinnan jälkeen päädyin siihen, että myyn koko Fortum positioni ja kevennän YIT:tä niin paljon että saan rahat kasaan.

Fortumin myynti oli henkisesti itselleni raskain, koska se oli salkkuni tasaisin osake, joka oli tuottanut osinkoa ja silti sijoitus oli reilusti plussalla. Fortum oli pienempi kärsijä venäjän kriisistä, niin koin silti voitollisen myynnin järkevänä jolla pystyin kuittaamaan velan pois, ilman että joudun ottamaan pankilta lainaa poskettomilla koroilla. YIT positio olisi kasvanut aivan liian suureksi lähes 30% salkkuni painosta, joten sen vähentäminen oli luonnollinen ratkaisu, nyt kun asiaa katsoo niin myynti osui hyvin ennen suurempii venäjäkriisin dippiä.

Pankissa ollessani pyysin samalla tarjouksen oman asunnon hankintaa varten ja pankki tarjosi marginaalia 1,6%, mutta jo neuvotteluissa ilmoitin että OP on ensimmäinen pankki jonka kilpailutan ja virkailija pyysi heti ilmoittamaan millaisia tarjouksia muilta pankeilta saan niin he voivat katsoa pystyvätkö parempaan. Neuvotelun alussa virkailija yritti tarjota korkokattoa, takaisinmaksuturvaa ja muita lisäpalveluita, mutta pidin lyhyen monologin ko. tuotteista ja meidän neuvottelun tilanteesta, niin virkailija ymmärsi tilanteen eikä niistä enää keskusteltu.

Lainaneuvotteluiden jälkeen pohdin asunnonhankintaa ja pohdin omia tulojani loppuvuoden ajan. Päädyin siihen, että laitan jäitä hattuun ja alan aktiivisemmin tutkimaan alueen asuntoja, koska loppuvuoden tuloni ovat tarpeeksi suuret että saan kaikki ylimääräiset velkani kuitattua pois ja samalla saan kerrytettyä sopivaa käsirahaa asuntoa varten. Suunnitelmani on ostaa 30-40m2 pieni yksiö tai kaksio keskustan alueelta, joka jää suoraan sijoitukseen tai muutan siihen itse toistaiseksi. Laitetaan asia mietintämyssyyn ja katsotaan mikä on tammikuussa tilanne.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top