Sijoittajamestari 2016 kilpailu

Sijoittajamestari

Sijoittajamestari on kilpailu, jossa jokaiselle osallistujalle annetaan 10 000€ mielikuvitusrahaa ja ideana on tehdä mahdollisimman suurta tuottoa erilaisilla sijoitustuotteilla. Käytettävissä on Warrantit,turbo warrantit, sertifikaatit, futuurit ja minifutuurit. Tuotteet ovat sidottuja pörssiyhtiöihin, indekseihin, hyödykkeisiin, korkoihin tai valuuttoihin.  Kilpailussa jokaisen viikon parhaan tuloksen tehnyt kilpailija palkitaan ja kokonaiskilpailun voittaja saa 100g kultaharkon, jonka arvo on n. 4000€.

Itse en ole aikaisempina vuosina osallistunut tähän, tänä vuonna päätin osallistua kilpailuun ihan oppimistarkoituksessa. En ole koskaan käynyt kauppaa warranteilla tai futuureilla, koska tuotteet ovat olleet mielestäni liian hankalia ja suurimpana syynä, en ole kokenut tähän mennessä tarvetta vivuttaa salkkuani viputuotteilla. Olen käyttänyt superluottoa muutamiin osakeostoihin, mutta kohteena ovat olleet vakaat yhtiöt joiden osingonmaksu on merkittävästi korkeampi kuin lainan korko. Eikä siis mitenkään liity tähän aiheeseen.

Twitterissä tiedustelin osallistuuko kukaan seuraajistani kilpailuun, koska olisi kiva verrata miten hyvin(huonosti) tulisin tuotteilla pärjäämään. Kilpailuun osallistumisesta ilmoittivat Hirppis ja Sebastian. Näiden herrojen kesken asetimme leikkimielisen (yeah right!) kilpailun, jossa palkintona oli oluttuoppi seuraavassa Osakesäästäjien keskusliiton tapahtumassa. Kaikki toimimme osakesäästäjien paikallisyhdistyksen hallituksissa, niin ryhmämme nimi oli luonnollisesti OSKL. Haastoimme mukaan Rovaniemen osakesäästäjät, mutta kukaan ei tainnut huomata haastettamme.

Tästä loistavasta ideasta päätin jatkojalostaa vielä toisen kilpasarjan, johon haastoin mukana talousblogaajia. Käsitykseni mukaan kenellekään blogaajalla ei ollut kokemusta viputuotteista, niin päätin kutsua kilpailuun vielä mukaan mustaksi hevoseksi Valuuttakauppias:in, joka twitterissä kertoo omasta päiväkaupastaan valuutoilla. Oli mukava saada kilpailuun mukaan asiaan hieman enemmän perehtynyt osallistuja, tokikaan en usko että ihan samanlaista aktiivisuutta ja perehtyneisyyttä tähän leikkimieliseen kisaan viitsi käyttää jos tekee oikeaa kauppaa samalla.

Seuraavassa esittelen jokaisen viikkokilpailun tulokset OSKL ja Talousblogaajat sarjoissa ja viimeisenä koko kolmen viikon lopputuloksen.

OSKL 1. viikko 2. viikko Kokonaistulos
Nuuka 9,11 % -3,20 % 4,01 %
Hirppis -46,29 % 44,11 % -10,33 %
Sebastian -2,29 % -9,29 % -32,61 %

Blogaajat
Nuuka 9,11 % -3,20 % 4,01 %
Valuuttakauppias 3,73 % 3,39 % 3,83 %
Matkalla vaurauteen 10,40 % -3,40 % 3,50 %
Pohatta 1,70 % -18,51 % -10,52 %
Bisnes Ananas 2,78 % -0,06 % -13,91 %
OSKL ryhmässä ensimmäisellä viikolla olin ainoa joka selvisi pää pinnalla plussa, Hirppis lähti kilpailuun kovalla rytinällä ja oletettavasti ei ihan tällä kertaa vivut osuneet. Toisella viikolla Hirppis pesi muilla osanottajilla lattiaa ja muut päättivät tasapainon vuoksi ottaa hieman negatiivista omaan tulokseen. Kolmannella viikolla sitten koitettiin parannella aktiivisesti vielä sijoituksia kokonaiskilpailussa.

Blogaajat ryhmässä ensimmäisen viikon vauhdikkaimmin aloitti Matkalla Vaurauteen, josta itse jäin hieman reilun prosentin jälkeen. Kaikki osanottajat päätyivät ensimmäisellä viikolla positiiviseen tulokseen!. Toisella viikolla sitten mentiin negatiivisella vireellä joista ainoana plussalle selvisi Valuuttakauppias. Lopputuloksissa kolme parasta päätyi 0,51% sisään, joten erot olivat hyvin pieniä.

Kaikki kilpailuun osallistujat ovat pitkäjänteisiä sijoittaja ja säästäjiä (oletuksena poisluettuna Valuuttakappias), siksi kilpailun informaatio-arvo on enemmän viihteellinen kuin kertoo kenenkään tiedoista tai taidoista. Kilpailuun osallistuttiin enemmän ja vähemmän aktiivisesti ja tässä tapauksessa en tiedä oliko se hyvä vai huono asia tuloksen kannalta. Tiedon lisäksi taitaa tuurilla olla suurempi merkitys kilpailun lopputuloksen kannalta kuin tiedolla, ainakin tälläisessä harrastajien leikkimielisessä kilpailussa. Mikäli ensi vuonna on vielä innokkaita, niin olen ehdottomasti mukana järjestämässä kilpailua, johon voisi kutsua enemmän osanottajia molempiin sarjoihin.

Toivoisin että jokainen osallistuja voisi kertoa vähän strategiastaan, onnistumisista ja epäonnistumisista kommentteihin. Sijoittajamestarin sivujen kautta näkyy vain joitakin edellisiä kauppoja ja sen vuoksi en niitä pysty katsomaan ja poimimaan em. tietoja. Olisi mukava myös kuulla mitä kilpailu teille opetti?.

Molempien sarjojen kiistattoman voittajan kommentit:
Suurimman osan kilpailusta käytin Bull & Bear serfikaatteja, joissa kohde-etuutena oli öljy, indeksit, valuutat ja kulta. Kaksi kertaa kokeilin warrantteja, mutta molemmilla kerroilla niiden kohdalle jäi luu käteen(-2000€) ja tulos olisi ollut paljon parempi jos olisin vain malttanut käydä kauppaa tuotteilla joita ymmärrän kunnolla. Lähes kaikissa käyttämissämäni tuotteissa oli korkea vipu 10x-15x, joten melko korkealla riskillä koko kilpailun ajan menin. Muutamia kertoja myin kaikki omistukset ja lähdin rakentamaan salkun ihan uudelleen eri indekseillä ja vaihdoin öljyn Bull sertfikaatin Beariin.

3 thoughts on “Sijoittajamestari”

  1. Itse jätin väliin osittain ajanpuutteen takia, mutta isolta osin myös sen takia, että tuollaisissa kilpailuissa on pakko lähteä hirveällä uhkapelillä, jos haluaa pärjätä. Järkevällä perussijoittamisella takaa, että sijoitus on kaukana kärjestä.

    Jonain vuonna osallistuin ja ostin Talvivaaraa (olisiko ollut vielä joku x3 viputuote), vaikka en missään nimessä olisi muuten sijoittanut siihen. Ideana oli puhtaasti se, että Talvivaaran hinta heilui niin vahvasti, että sillä oli edes teoreettinen mahdollisuus saada riittävän kovat tuotot kisassa pärjäämiseen.

    Kun nuo kilpailut ovat yleensä enemmänkin uhkapeli- kuin sijoituskilpailuja, niin kiinnostus osallistua on aika pieni. Varsinkin julkisesti, koska sitä ei ikinä tiedä, millaisia johtopäätöksiä joku päättää tehdä noista tuloksista. Yksityisesti tuollainen uhkapeli virtuaalirahalla on toki ihan viihdyttävää, mutta tällä kertaa ei tosiaan aika antanut periksi.

  2. Juurikin näin. Enemmän viihdearvoa kuin todellista informaatiota tai kilpailua kuka on paras sijoittaja. En usko että kukaan käytti kovin paljoa aikaa kilpailuun ja siksi oli paljolti tuurista kiinni mitä sinne salkkuun osti ja unohti. Itsellä meni koko viimeinen viikko ihan ohi, kun piti kiinteistökauppaa järjestellä

  3. Täytyy tunnustaa, että oma motivaationi oli puhtaasti se, että olisin täysin summamutikassa osunut hyvään lappuun ja saanut siitä kirjoitettua hyvän tarinan. Tein kisan ensimmäisenä päivänä yhden kaupan ja laitoin kaikki rahat kiinni samaan lappuun. Minulla ei ole aavistustakaan mitä ostin.

    En oikein osaa sanoa onko oheisen kaltainen kilpailu hyvä vai huono asia. Tämä kilpailu ei millään tavalla edistä sitä sijoitusfilosofiaa minkä olen itse omaksunut ja vaikka kyseessä voi olla jonkinlaista viihdettä, niin lopultahan kyse on vain välittäjien mainoksesta. Ero ilmaiseen kasinorahaan ei ole suuren suuri, joten ehkä oma osallistuminen kyseiseen touhuun oli myös virhe. Kuten Rahalla Vapaaksi mainitsi, niin joku voi tästä tehdä virheellisiä johtopäätöksiä.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top