Sivuston teemat
Tutustu aikajanalla miten sossunlehmästä tuli asuntosijoittaja, joka päätyi monen mutkan akutta pankkiin töihin ulkomaille.

Blogi
Säästäminen on resurssitehokas tapa lisätä varallisuutta ja lisätä sijoitettavan varallisuuden määrää
Viimeisimmät blogitekstit
Kun Nuuka kävi kasinolla…
Haastatteluissa minulta usein kysytään miten Nuukuus näkyy minun elämässäni ja olenko ollut aina nuuka? Nykyisin olen Nuuka, mutta en silti ole kitupiikki ja laske senttejäni tarkasti pohtien uusia säästökohteita. Arvostan omaa aikaani ja voin löytää tuottavampia tapoja tehdä rahaa, kuin tarkistella senttejä excelissä.
Eroa kirkosta, 1-2% säästö bruttotuloihin 5 minuutissa
Suomessa evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat oikeutettuja keräämään verotuloja jäseniltään, joka peritään automaattisesti verotuksessa. Lapset liitetään samaan uskontokuntaan kuin hänen vanhempansa ja sen myötä melko suuri osa suomalaisista on tai on ollut kirkon jäseniä elämänsä aikana.
Puolasta boostia uralle
Tiesitkö, että Puola on Euroopan 9. Suurin valtio? Puola on hieman unohdettu Itä-Euroopan maa Suomen näkökulmasta ja sitä pidetään vanhana neuvostomaana. Moni on yllättynyt Puolassa lomaillessaan maan kehittyneisyydestä ja suurten kaupunkien moderniudesta. Puola tarjoaa halvan lomailun lisäksi hyviä uramahdollisuuksia Suomalaisille
Mediassa









Ota yhteyttä
Palaute Nuuka.blogista
Hei pakko laittaa sulle nyt viesti! Bongasin joku aika sitten sun haastiksen jostain, jossa annoit sijoitusvinkkejä. Ei oo tullut yhteisen tutun kanssa ikinä puheeksi että mitä puuhaat nykyisin ja yllätyin että ootkin nykysin myös sijoittaja. Lukaisin siinä samassa sun blogin (josta propsit kun niin avoimesti kerrot oman talouden kehityksestä) ja sain siitä tosi ison kimmokkeen. Avasin tilin Nordnettiin siltä istumalta ja päätin todellakin vaan aloittaa jostakin.
Instagram-seuraaja
Keski-ikäinen nainen
Herra @Nuukablog innoittamana olen säästänyt viimeiset liki kolme vuotta, enempi tai vähempi jokaisesta maksetusta etuudesta (palkasta, lisistä). Summat eivät tänne kuulu, mutta sen voin sanoa, että minusta on tullut todella #pihi #säästäminen
Twitter-seuraaja
Keski-ikäinen mies
Hei! Muistanet sen rahapodijakson Pohatan kanssa?
Se oli ensikosketukseni sijoittamiseen. Pitkä on matka kuljettu siitä. Passiivisia rahastoja Nordnetissä ja Seligsonilla, kryptovaluuttoja ja kaksi sijoitusasuntoa perheen kanssa. Teillä on ollut positiivinen vaikutus elämääni. Jos joskus voin, niin maksan takaisin muutakin kuin kiitollisuutta.
Lueskelen nyt nuo Puolaa sivuavat tekstisi, vaikuttaa mielenkiintoiselta! Etenkin, kun puolison kanssa haaveissa on työskennellä ulkomailla. Kaikkea hyvää!
Twitter-seuraaja
Nuori mies