Nuuka.blog raportti

Q1/2016

Elämäntilanteeni on pysynyt vakaana ilman merkittäviä muutoksia. Suurinarjen muutos on oman yritystoiminnan aloittamisen valmistelu. Tämä projekti on vaatinut jonkin verran aikaa, mutta onneksi ei vielä kovin paljoa rahaa. Alussa toiminta tapahtuu Ukon avulla ja myöhemmin siirtyy toiminimelle, kun sen aika on.

Työrintamalla tilanne on tasainen. Töissä on ollut muutamia ylimääräisiä vuoroja, mutta ei riittävästi ylitöiksi asti. ‘Ylityöt’ on maksettu lisätyönä, jolloin ei tarvitse maksaa palkkaa 50% tai 100%  korotuksella. Jätin työpaikalleni palkankorotusanomuksen, koska tulevalta työpariltani ei vaadittu korkeakoulututkintoa ja oman viran saamisen ehtona oli suoritettu korkeakoulututkinto. En usko anomuksen läpimenoon, mutta olen sitä mieltä että mitään ei voi saada jos ei yritä. Anomuksessa on useita ammatillisia perusteita, mutta myös koulutukseen, organisaation käytänteihin ja ohjeistuksiin viittauksia.

Sairaanhoitopiirillä on tarjolla keikkatyötä niin paljon kuin olisin halukas tekemään. Pääsiäiseksi tarjosin itseäni töihin, koska kahden arkipyhän myötä työntekijöille tarvitsee antaa kaksi ylimääräistä vapaata ja sen myötä joka paikassa on tarve lisätyöntekijöille. Sain pääsiäiseksi viisi yövuoroa ja niistä saatavilla palkoilla pystyn maksamaan kelalle 1083€ velan pois. Palkanmaksu tapahtuu huhtikuussa, joten nämä tiedot näkyvät vasta Q2 raportissa.

Alkuvuodesta tuli melko paljon normaalista poikkeavia kuluja, joita olin siiränyt jo useita kuukausia. Ostin sohvan, sohvapöydän, puhelimen, lomalennot puolaan ja katsastin auton sekä tein pienen huollon. Huonekalut olivat käytettyjä ja siten kohtuuhintaisia, puhelin oli kallis ja luksustuote itselle jota ilmankin voisi pärjätä. Turhimman kulun alkuvuodesta tarjosi poliisi, joka kirjoitti lähes 500€ sakon ylinopeudesta. Poliisi kirjoitti ensin lähes 700€ sakon, mutta soitti perään laskeneensa väärin ja sakon summa laski 200€llä.
Aloitin helmikuussa kirjaamaan kuukauden tuloja ja menoja, joista positiivisena yllätyksenä omat ruokakulut olivat paljon oletettua pienemmät. Kirjaan kuluja muutaman kuukauden, jotta saan jonkinlaisen keskiarvon ja kirjoitan niistä tarkempaa analyysiä myöhemmin.

Talous

Jouduin tekemään 1400€ alaskirjauksen nettovarallisuuteen, koska olin sekoittanut opintolainan hyvityksen ja opintolainan vähennyksen. Luulin saavani hyvitystä, jolloin valtio maksaa suoraan opintolainaani pois 1400€ edestä, mutta olin aloittanut opinnot ennen 2014 tammikuuta, niin olin oikeutettu vähennykseen jolloin vähennys tulee vasta verotuksessa kun opintolainaa on lyhennetty vähennyksen verran. Taloudellisesti tällä ei ole merkittävää merkitystä, ainoastaan nettovarallisuustavoite saattaa jäädä onnistumatta tämän vuoksi.

Vuoden tavoitteeni oli saada säästettyä nettotuloista vähintään 25% ja ensimmäisen kvartaalin keskiarvo oli 25,23%, joten olen täysin tavoitteessani vaikka alkuvuodeta tuli ylimääärisiä kuluja.

Osakesijoitukset

Sijoitusrintamalla alkuvuosi on ollut hyvin tyypillinen, ostin superluotolla Teliasoneraa ja Fortumia hieman lisää.  Kvartaalin loppupuolella osallistuin Suomen hoivatilojen antiin ja suunnitelmani on jäädä pitämään osakkeita. Kirjoitin Hoivatiloista analyysin, josta selviää tarkemmin miksi osallistuin antiin. Superluottoni tipahti hopeatasolle, kun Fortum nousi yli 20% painoon salkussani ja ostin lisää korkorahastoja, jotta pääsen takaisin kultatasolle. Tilanteen korjaannuttua myin ostamani rahasto-osuudet pois. 

Ostot

Tammikuun “alennusmyynneistä” ostin 
100kpl Teliasonera à 4,15€
45 kpl Fortum à 13,05€
Osallistuin osakeantiin:
200kpl  Suomen hoivatilat à 3,20€
Seligson rahastot 150€/kk

Myynnit:

UBS BOND SICAC CORP USD
BR ASIAN TIGER

Nordnetin salkkuraportti näyttää +17,79%, mutta valitettavasti se ei ole ihan täysin oikeassa. Suomen hoivatilojen osakkeiden kaupankäynti alkoi 30.3 ja silloin osakkeet kirjattoon salkkuraporttiin. Nordnetin salkkuraportti tulkitsee nämä osakkeet pelkäksi tuotoksi ja sen vuoksi näyttää todellisuudesta liian kovaa tuottoa salkulleni. 

Sijoitusasunnot

Vuokra on tullut tasaisesti tilille, eikä vuokralaisista ole kuulunut mitään. Ihannetilanne siis asuntojen osalta. Olen ollut onnekas saadessani näin hyvät vuorakalaiset joiden kanssa ei ole ollut ongelmia ja toivottavasti niitä ei tulekaan. Asuntosijoittajana olen tainnut päästä alkuun vähän liian helpolla.

Tein laskelmia 2015 veropäätöstä varten ja lopputulos näyttää hyvältä. Sijoitusasunto nro 1. jjäi  vähennysten jälkeen plussalle, mutta nro 2. jäi vähennysten jälkeen miinukselle. Negatiivinen tulos johtuu asuntoon tehdystä remontista, mutta onneksi verokohtelussa otetaan huomioon kaikki asunnot eikä yksittäisiä asuntoja. Tulos jäi alustavissa laskemissa nollaan, mutta uskon että olen unohtanut vielä jotain vähennyksiä. Ostin asunnot kesällä ja syksyllä, joten sain molemmista asunnoista vain osan vuotta vuokratuloja ja sen lisäksi sijoitusasunto nro 2:n tekemä remontin kustannukset saa vähentää kerralla, koska remontti oli ainoastaan pintaremontti. Lisäksi sijoitusasunto nro 2:n remontti sisälsi n. 600€ remonttia ennen vuokralaisen muuttoa, jotka voin vähentää asuntoa myydessä.

Olen asettanut oikotielle asuntovahdin ja saan tiedon uusista myyntii tulevista yksiöistä sähköpostilla. Tarjolla on ollut paljon yksiöitä, mutta alle viiden minuutin perehtymisen jälkeen asunnot on voinut hylätä. En ole käynyt katsomassa asuntoja, mutta olen aktivoitunut seuraamaan tarkemmin myyntiin tulevia kohteita. Uskon että seuraava asunto tulee omaan käyttöön.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top