HS kysyi kolmelta menestyneeltä sijoittajalta, miten nuorten kannattaa aloittaa sijoittaminen – Kaikkien vastauksissa toistui yksi neuvo

 

Helsingin sanomat haastatteli minua edellisellä suomen vierailullani ja tänään juttu julkaistiin paperisena ja digissä, valitettavasti vain tilaajille. Helsingin sanomat tituleeraavat menestysneeksi, niin nyt voin varmaan lisätä sen CV:hen kun isossa lehdessä kirjoitetaaan näin? Olen etuoikeutettu päästessäni samaan haastatteliin näin hienojen ammattilaisten kanssa ja vielä näin merkittävässä lehdessä.

Säästäminen on minun harrastukseni elämäntapani ja teen siitä mielelläni julkisen projektin, koska toivon esimerkkini auttavan myös muita omassa talouden hallinnassaan. Olen myös kuullut muutamilta ihmisiltä, että  minun esimerkkini on  antanut sykäyksen aloittaa säästäminen ja sijoittaminen, tämä on paras palaute mitä voi saada!

Yhteiskunnallisesti koen velvollisuudekseni myös kertoa tätä säästämisen ja sijoittamisen ilosanomaa. Haluan laittaa hyvää kiertoon samalla tavalla kuin minä sain taloudellisen heräämiseni alkutaipaleella. Suomessa on hyväksyttävää puhua jos rahat on loppu, mutta muuten rahasta puhuminen on melko hankalaa edelleen. Haluan olla mukana muuttamassa kulttuuria rahasta puhumisessa.  Seuraava talouden hallintaa lisäävä konkreettinen projektini: aloitan työpaikallani “How to manage your finance” koulutuksen ja ennakkotietojen mukaan se on saanut paljon kiinnostusta. Toivon, että pääsen tekemään jatkokurssin “Investing ABC” vielä myöhemmin.

 

Kolme vinkkiä taloudenhallinnasta lukijoilleni:

  1. Aseta tavoitteita ja seuraa niiden toteutumista, numerot eivät valehtele Voit tutustua minun tavoitteisiin 
  2. Aloita omaan elämäntilanteeseesi sopivalla summalla, älä vertaile ammattilaisiin  P.ohattaan tai Mihinrahakuluu
  3. Säästäminen ei pitäisi olla pakkopullaa vaan  pieni osa elämääsi, älä jumitu säästämiseen.

Toivotan kaikki uudet ja vanhat lukijani tervetulleiksi blogiini ja toivottavasti pääsemme nauttimaan matkastamme suotuisissa merkeissä.

ps. Blogini on saanut pienen päivityksen ja nyt voit tilata uutiskirjeen uusista blogipostauksista oikeasta palkista “Subscribe to my content”, valitettavasti ihan kaikkia en ole saanut (osannut) kääntää suomeksi, mutta työstän ongelmaa parhaillaan.

 

Um pensamento sobre “HS kysyi kolmelta menestyneeltä sijoittajalta, miten nuorten kannattaa aloittaa sijoittaminen – Kaikkien vastauksissa toistui yksi neuvo

  1. Hello ,

    I saw your tweets and thought I will check your website. Have to say it looks very good!
    I’m also interested in this topic and have recently started my journey as young entrepreneur.

    I’m also looking for the ways on how to promote my website. I have tried AdSense and Facebok Ads, however it is getting very expensive. Was thinking about starting using analytics. Do you recommend it?
    Can you recommend something what works best for you?

    I also want to improve SEO of my website. Would appreciate, if you can have a quick look at my website and give me an advice what I should improve: http://janzac.com/
    (Recently I have added a new page about FutureNet and the way how users can make money on this social networking portal.)

    I have subscribed to your newsletter. 🙂

    Hope to hear from you soon.

    P.S.
    Maybe I will add link to your website on my website and you will add link to my website on your website? It will improve SEO of our websites, right? What do you think?

    Regards
    Jan Zac

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *