Q3 Raportti

Henkilökohtainen talous

Merkittävin muutos henkilökohtaiseen talouteen tuli kvartaalin loppupuolella työpaikan määräaikaisesta vaihdosta. Twitterin kautta löysin Kemiran työpaikkailmoituksen ja hakuprosessi meni kannaltani hyvin ja sain vakituisen työpaikan Jr. Procurement officerina. Päädyin (taas) tilanteeseen, jossa minulla on kaksi vakituista työsopimusta.

En irtisanoutunut valtion virastani, vaan hain ensin 6kk palkatonta opintovapaata ja neuvottelin 6kk option, jos tilanne näyttää siltä että sen tarvitsen. Nettopalkkani tulee laskemaan melkein 50%, mutta Erasmus-tuen ja säätiötukien ansiosta ensimmäiset 5kk minun palkkani tulee olemaan samaa suuruusluokkaa kuin Suomessa. Kulut tulevat olevaan merkittävästi pienemmät.

Tradenomi-opintojen vuoksi olisin joka tapauksessa joutunut 3-6kk olla työharjoittelussa jossain ja tämä on mainio mahdollisuus saada hoidettua myös se. Periaatteesta en halua ilmaiseen työharjoitteluun, koska silloin työtehtäviini kuuluu paljon epäolennaisia ja ammattiin kuulumattomia töitä ”kun jonkun ne pitää tehdä”. Ei kaikissa paikoissa, mutta on riski joutua sellaiseen.

Tavoitteeni oli vuoden 2017 aikana kasvattaa nettovarallisuutta 27 000 eurolla

Nettosäästö

ja ilokseni voin kertoa onnistuneeni tavoitteessani jo Q3 aikana! Muistan tammikuussa miettineeni, että onko tavoite liian kova minulle. Remontin myötä tullut arvonnousu yhdistettynä lyhennysvapaisiin se kasvatti varallisuutta paljon odotettua nopeammin.

Nettosäästöprosentti jäi merkittävästi tavoitetta pienemmäksi ja sen selittää kaksi asia. Rahoitan remontit pääasiassa palkkatuloilla, enkä kirjaa niitä säästöksi, vaikka ne sijoittamiseen liittyvät. Toistaiseksi olen toiminut näin, mutta jatkossa minun on mietittävä kirjaustapaani uudelleen, koska todellisuudessa nettotulosta säästän paljon enemmän kuin mitä nykyisellä tavalla saa käsityksen.

Puolaan muuttaminen aiheutti kuluja lentolippujen ja käyttötavaroiden hankkimisen takia. Joitakin hankintojani Kemira tukee koeajan jälkeen ja silloin saan hieman palautuksia. Q4 aikana tulen saamaan Erasmustuen ja myöhemmin oletettavasti säätiön apurahan, jotka tasoittavat säästöprosentteja.

Sijoitukset

Sijoitusrantamalla tein muutaman pienen kaupan Nordnetin 0,99€ kampanj

Salkku

an aikana ja jatkoin ETF-kuukausisäästöä. Uusina yhtiöinä salkkuun tulivat Huhtamäki ja Kemira.  Huhtamäkeä ostin isosta dipistä ja se on noussut n. 8% ostohinnasta ja Kemiraa ostin pienen erän periaatteesta kun työskentelen heillä ja yritys on maksanut osinkoja ja näkymät säästöohjelman myötä ovat paremmat.

Osto:

Telia 45kpl  à 4,01€

Nordea 17kpl à 10,98€

Nordea 17kpl à 10,98€

Huhtamäki 25kpl à 32,49€

Kemira 60kpl à 10,44€

ETF-kuukausisäästö

Myynti:

Ei mitään

 

Asuntosijoitukset:

Sijoitusasuntorintamalla oli kiirettä kolmannella kvartaalilla. Ostimme sijoitusasunto nro 5 (30m2 Kouvolan kävelykadulta) ja pääsimme kvartaalin alussa remontoimaan sitä. Asunto oli erittäin heikkokuntoinen ja uudistimme kylyphuonetta lukuunottamatta lähes kaiken.

3000€ remontilla saimme nostettua asunnon arvoa 14 000€. Remontin kuluista 1/3 tuli sähkömiehen tarvikkeista ja työtunneista. Keittiön uusiminen tuli edulliseksi, koska haimme hyväkuntoisen purkukeittiön ja pienellä maalaamisella saimme siitä erittäin siistin. Ajattelimme yrittää tätä myös tulevaisuuden remonteissa.

Remontoidulla asunnolla oli paljon kiinnostuneita ja löysimme parissa päivässä kaksi hyvää hakijaa. Näytimme asuntoa alkuperäiskuntoisena ja kirjasimme vuokrasopimukseen mitä remontteja tulemme tekemään ja jos jotain ei tehdä, on vuokralainen oikeutettu vuokranalennukseen. Lisäksi vuokrasimme asunnon kalustettuna ja tämä oli opiskelijalle erittäin suuri etu.

Asunto nro 5.:n remontin valmistumisen jälkeen ostin yhtiökumppanini kanssa toisen yhteisen asunnon suoraan sijoittajilta. Sijoitusasunto nro 6.  On 25m2 yksiö Kouvolasta ja valmiiksi vuokrattu. Asunnossa lähes kaikki remontit tehtynä: putket, kylpyhuone ja pinnat. Asunto sijaitsee 100m päässä ammattikorkeakoulusta ja vuokralainen oli erittäin mukavan oloinen nuori neiti. Kertoi avoimesti, että jos saa opiskelupaikan lähtee tammikuussa opiskelemaan, eli asunto saattaa vapautua tammikuussa.

Ulkomaille lähdön vuoksi vuokrasin omassa käytössäni olleen asunto nro 3:n, johon löytyi vuokralainen todella helposti. nro 5:n kohdalla oli kaksi erittäin hyvää hakijaa ja valitsin toisen tähän vuokralaiseksi.  Sähkömies kävi tekemässä pari pikkutyötä ja laitoin pari viimeistä listaa vielä paikalle ennen vuokrausta. Asunto meni työsuhde asunnoksi, joten käyttö on melko vähäistä.

Sijoitusasunto nro 4:ssä kävin mittaamassa jääkaapin ja liesituulettimen koon. Valitettavasti asuntoon ei saa asentaa liesituuletinta ilmanvaihtoon niin jätin sen asentamatta. Tilasin vuokralaiselleni uuden jääkaapin vanhan tilalle. Itse en päässyt sitä asentamaan, mutta ystäväni kävivät asentamassa sen ja sain parhaan kommentin koko vuokranantajahistoriastani. ”Olkaa varovaisia, ettei mitään mene rikki kun Harri on hyvä tyyppi” Hyvin hoidettu vuokraus, yhteydenpito ja asioiden nopea hoitaminen näkyy siinä että vuokralainen arvostaa myös asuntoa ja sen kuntoa.

Kävimme tarjouskilpailua sijoitusasunto nro 7. kanssa ja paljastan jo nyt, että lopulta voitimme tarjouskilpailun Q4 alussa. Luvassa on (taas) melko laajaa pintaremontti. Asunto on 45m2 kaksio Kotkansaarelta ja yhtiökumppanini hoitaa remontin yksin tällä kertaa. 24h avainten saamisesta, olemme saaneet kaksi potentiaalista vuokralaiskandidaattia asunnolle, oletan ettei vuokrauksen kanssa ole ongelmia.

 

Mainokset

Q1/2015 katsaus

Oma talous

Ensimmäinen kvartaali oli henkilökohtaisessa elämässä kiireinen ja hektinen. 2014 loppuvuoden yt-neuvottelut ajoivat hakemaan uusia töitä ja niitä myös löytyi. Omassa työpaikassani sain siirron toiseen yksikköön, jossa ehdin olla vain muutamia viikkoja ennen kuin siirryin vuodeksi palkattomalle vapaalle ja uuteen työpaikkaan. Yksityisen sektorin vakituinen työpaikka säilyy takataskussa ja uudessa työpaikasta sain valtion viran, joka on varma ja siihen ei taloudelliset suhdanteet vaikuta, kuten yksityisellä sektorilla. Yksityisellä sektorilla menee tällä hetkellä melko heikosti ja alan yksityisiä toimijoita on mennyt paljon konkurssiin ja lomautukset ovat olleet arkipäivää.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, ammattikorkeakouluopinnot ovat ohi, mikä vapauttaa aikaa sijoitustoimintaan panostamiseen. Ensimmäinen tavoite on perehtyä kirjallisuuteen lisää ja aika näyttää jatkuuko opinnot liittyen sijoitustoimintaan vai jatkuuko sosiaalialan opintoina.

Tavoitteeni oli saada säästöön tai sijoitukseen 15% nettopalkasta, mutta tämä on onnistunut reilusti yli. Kuukausittain keskimääräinen säästöprosentti on ollut 28,8%. Toisaalta olen laskenut mukaan tuohon myös kelan velkojen maksut. Suunnitteilla on, että teen tarkemmat laskelmat itselleni prosentuaalisesti määrästä sijoituksiin ja lainojen lyhennykseen.

Näkymät Q2:lle
Parisuhteen kariuduttua muutin omaan vuokra-asuntoon, ja sen myötä asumiskulut nousevat 50%:lla. Entinen kumppanini oli opiskelija ja itse töissä olevana vastasin suuremmasta osasta yhteisiä kuluja. Asumiskulujen noustessa, muut kuluni pienenevät joten uskon nettomenojen säilyvän suhteellisen samana.

Uuden työpaikan palkka ei ole vielä täysin selvä, johtuen henkilökohtaisesta lisästä jota palkan päälle maksetaan. Lisäksi työskentelyni yö ja päivävuorossa vaihtelevat, joten vaikka saisin selville palkan sekä yövalvojan sekä ohjaajan tehtävistä, silti en voi kovin paljoa ennakoida kummassa vielä työskentelen.

Sijoitukset:

Salkussa ei ole tapahtunut kovin suuria muutoksia ensimmäisellä kvartaalilla. Suoria osakesijoituksia ei tullut muita kuin pienen siivun hankinta Fortumia. Tein pienet merkinnät aasian ja usa:n markkinoiden korkoihin ja tarkoitus nostaa hitaasti niiden osuus samoihin kun euroopan korkoinstrumenttien. Sijoitusmaailman seuraaminen on ollut alkuvuoden todella vähäistä ja siksi myöskin salkun muutokset ja analyysit jäävät vähäisemmäksi

Osto:
– Fortum 22*18,91€
– BGF Asian Tiger Bond A2 USD
– UBS (Lux) BS USD Corp $ P-acc
– Seligsonin rahastot 100€/kk

Q2:n näkymät:
Osakkeiden osalta jatkan holdaamista, markkinat ovat nousseet niin pitkään että järkeviä ostokohteita ei ole tiedossa lähiaikoina. Seligosinin rahastojen kuukausisäästöt tulevat todennäköisesti olemaan ainoita sijoituksia. Aloitan käteispainon kasvattamisen tulevia ostopaikkoja varten.